IDÄNJALOPÄHKINÄT eli JAPANIN- ja MANTŠURIANJALOPÄHKINÄ (J. mandshurica)

Kaukoidästä kotoisin olevat mantšurianjalopähkinä (J. mandshurica) ja japaninjalopähkinä (Juglans ailantifolia / J. mandshurica v. sachalinensis) ovat lähisukulaisia, joita osa asiantuntijoista pitää saman lajin eri muunnoksina. Suomessa idänjalopähkinöitä on viljelty noin sadan vuoden ajan ja Helsingin puistoissa niitä näkee varsin yleisesti. Niistä kasvaa keskikokoisia tai kookkaita, leveälatvuksisia ja usein monirunkoisia puita. Parilehdykkäiset lehdet ovat mieleenpainuvan suuria, jopa 80 cm mittaisia. Hedelmä on 3–4 cm pituinen kovakuorinen, syötävä luumarja, "pähkinä".

Japaninjalopähkinällä pähkinä on muodoltaan pyöreä, mantšurianjalopähkinällä soikea, pähkinät kypsyvät syykuun lopulta alkaen. Ne ovat syötäviä saksanpähkinän tapaan, mutta paksukuorisina niitä on vaikeita särkeä, eikä "lokeroisesta" kuoresta saa syötävää kovin helposti ulos. Oravat ovat niistä kuitenkin hyvin kiinnostuneita kuten muistakin pähkinöistä.

Koko: 6–15 m. Suomen korkein yksilö on yli 17 m. ja paksuin ympärysmitaltaan yli 4 m. Istutusetäisyys 10+ m.

Kotipaikka: Japani, Sahalinin saari, Länsi- ja Pohjois-Kiina, Pohjois-Korea, Venäjän Kaukoitä, Taiwan.

Kuvaus: Laajalatvuksisia, olemukseltaan eksoottinen suurilehtisiä puita. Tummanvihreät, päältä kiiltävät päätöpariset, 11–19-lehdykkäiset lehdet ovat jopa 80 cm pituiset.

Kasvupaikka: Aurinko, runsasravinteinen, tuore, runsashumuksinen. Latvus vaatii runsaasti tilaa ja valoa kehittyäkseen parhaimmilleen.

Menestyminen: Vyöhykkeet I–IV (V), mannerilmastosta peräisin olevat kannat (mantšurianjalopähkinät) ovat olleet kestävimpiä. Alavilla paikoilla arka keväthalloille.